Alggahalli-trikoot herättävät huomiota!

Seikkailukautta odoteltaessa ja siihen valmistauduttaessa, Alggahalli-trikoita on tullut ulkoilutettua muutamassa urheilutapahtumassa. Aina on tullut tehtyä myös ennätyksiä, niin puolimaratonilla Espoossa (1:51,03) kuin Finlandia-hiihdon perinteisellä 50 km:n matkalla (3:57,22). Ihan paras kommentti "firman trikoista" oli ko. Finlandian loppumatkalla, kuin mieshenkilö kiihdytti ladulla ohi, ja töräytti ohi mennessään: "Hyvä Kemi!"
Nämä siis Lauran keväisiä tunnelmointeja. Muilla Alggahalleilla meheviä trikoo- tai muita tarinoita?

Nuuskakairan Jotos 2011, kisarapska

Kisajännitys alkoi nousta maanantaina, kun joukkueen kokoonpanoa alettiin rukata lopulliseen muotoonsa. Ainahan sitä tulee jotain pientä viimehetken säätöä, ja tällä kertaa säädettiin ihan osallistujista lähtien. Mikä kuitenkin hienoa, joukkue täydentyi loistovahvistuksella ja flunssanrippeet ehdittiin karistella muistojen joukkoon loppuviikon mittaan valkosipulipommeilla ja sen semmoisilla.
Álggahalli eli Tiina, Laura ja Tytti olivat valmiina kisaan!

Toinen kisa lajissa kuin lajissa on se hankalin, ja siltä näytti nytkin aluksi. Kisapaikalla unohdettiin kapteenien kokous, ja pari muutakin asiaa oli tehtävä hopussa ennen starttia. Nollattiin hätäily sitten istuksimalla ötökkäin syötävänä pikku hetki ringissä lähtöalueen reunalla, ja puhallettiin tuli yhteiseen hiileen.

Pam prologiin, tarkkuussuunnistus. Muistelen, että ensimmäinen kerta minulle suunnistaa sanallisilla rastimääreillä. Rastit tuntuu selkeiltä ja päätöksistä ollaan varmoja, huomataksemme sitten myöhemmin, että tehtiin koko porukasta eniten vääriä leimauksia. Olkoon, pari hienoa maisemaa avautuu Aavasaksan rinteiltä jo heti kisan ensimmäisen puolen tunnin aikana. Hyvältä näyttää, etiäpäin!

Juoksupätkälle. Alku alamäkeen, rentoa rullausta! Hyvin menee ja ilman pummeja, kunnes mennään kodan ohi ja päästetään ihan suotta jo kerran ohitettu toinen naisjoukkue eteemme. Ensimmäinen pummi on vielä kohtuuhelppo nollata, ja melontaan päästään aika kohtuullisen alun jälkeen.

Die Melonta. Ripeä kisan alku tosiaan, ei vielä kahtakaan tuntia liikkeessä. Tyttiä jännittää kolmipäisenä melonta eeltäkäsin, joten jaetaan roolit sen mukaan. Tiinan tahdinpito toimii aika täsmällisesti, ja koko matka hoetaan pitkää vetoa. Ja Vaa-ih-to! Yks rasti haetaan jalan, vaikka märkää on ja housut kastuu jo kokonaan. Muuten haittaa, kunhan on lisää sääskimyrkkyä...

Huoltopiste ja pyöriin vaihto. Kolme ja puoli tuntia takana. Josko loppuetappi menis parissa tunnissa? Loistavat huoltojoukot ovat viime vuodesta vain parantaneet menoaan, ja kasvattaneet myös jäsenistöään. Kiitokset heti hyvästä huolenpidosta, meetwurstileivät tekee tehtävänsä! Meille tulee kiire jatkaa matkaa, kun hoksataan "sisarusjoukkueemme" Lactic Acidin palaavan huoltopisteelle takaisin hakemaan unohtunutta emitiä. Eihän me paljon jäljessä ollakaan!

Pyöräosuus alkaa aivan mainiosti. Pikkuhiljaa enemmän metsän siimekseen, ja rastit löytyy, kunnes yh-des-sä (harkinta * 3) päätetään kokeilla oikaisua. "Tällä joko voitetaan tai hävitään", ja senhän sitten tietää miten käy. Niin sanottua VeeÄsPeetä kuuluu pariin otteeseen ja vielä uudelleen päälle. Puroa, oksaa, suota, risua, puroa, lällyä, suota suota suota. Onhan se rastilippu siellä mutta ens kerralla keksitään kyllä vähemmän nokkela reitti. Muut kai hakivat aavasuon rastin jalan ilman pyöriä, mepä ei.

Loppuosuus pyöräilystä menee sitten jo sujuvammin. Kerran joutuu vielä usko koetukselle, kun taas pitää pönkätä metsän läpi. Tie tuntuu jonkin sortin taivaan lahjalta kun se viimein edessä häämöttää. Minusta pyöräilyvauhti on oikein mainio ja yötauolle päästään 6 tunnin ja 50 minuutin jälkeen, vajaa tunti perässä benchmarkkia eli Lactic Acidia.

Kakkospäivä, mainio päivä. "Tämä maasto ei kyllä nyt täsmää kartan kanssa..." No ei. Puoli tuntia eteen heti kättelyssä. Nyt vaan sitten omaa suoritusta tekemään, loppupäivä huolella. "Miten muuten tytöt on, leimattiinko me sitä edellistä rastia?" Tschüss. Ei kyllä lähdetä takaisinkaan, tunti tai jotain on jo tultu suota pitkin. Jännä pettymyksen aalto käy läpi kropan, kun ei päästä virheistä yli ja mietitään, tuleeko kisasta hylsy. Lisää sataa: noustaan rinnettä hiekkakuopan reunalla, kun kaksi muuta joukkuetta tulee PYÖRILLä hakemaan samaa rastia! Kuka on väärässä? Molemmat ryhmät nimittää toisia hyväfiilissarjalaisiksi, ja reittikirjaa tankataan. Kyllä tää juosten pitää hakea, päätetään. Kodan rastilta näköala pelastaa vähän, ja voimatkin alkaa palautua joten paremmalta näyttää taas. Kartan kauimmaista kulmaa kohti vain seuraavaa rastia hakemaan.

Juoksumatka on aika pitkä, ja ylämäet me kävellään sovitusti. Hyvin menee, ja arpomista on, uskaltaisko mennä kovempaakin. Karkit ja sipsit on kyllä parhaita eväitä toisena päivänä. Juoksupätkän loppupuolella tulee kiva katko, kun ohjeistus "kaikki käyvät rastilla, yksi leimaa" aukeaa: kerrankin kuntosarjassa vähän coastaleeringiä, jes! Uimapatjoilla rastille, ja jep, kaks kertaa kun se emit tarvitaan mukaan jos meinataan leimata. :D Myös köysi-/hyppelytehtävä on mieluinen, ja kisa jatkuu hyvillä mielin. Selviää sekin, että juoksijat olivat oikeassa ja pyöräilijät väärässä.

Vaihtoleimaus, huolellinen leimaus. Pyörällä haetaan erillisen kartan rastit, ja hyvin menee, rivakasti. Rastia ollaan jo keräämässä pois kun tullaan vielä leimaamaan viimeisen kerran ennen loppupyöräilyä. Siinä oltiin jo aikeissa oikasta vahingossa suoraan Aavasaksalle, mutta niin vain on vielä Portimojärven rasti haettava ensin. Saadaan erikoistoimituksena juomapullon täydennykset pyöräilymatkalla, ja Tytti palauttaa pyörän irronneet ketjut paikalleen.

Loppuylämäkihän se siinä. "Nyt tytöt apinanraivolla -- mistäköhän semmosenkin raivon kehittäis..." Tytti ja Tiina jaksaa painaa, minä rullailen tiiviimmillä kierroksilla vähän perässä. Aika kohtuudella noussaan kuitenkin, ja parin epätoivoa tuottavan jyrkän mutkan jälkeen se on kuin onkin Aavasaksan Aurinkomaja, joka jälleen häämöttää silmissä. Mahtavaa, koko trio maalissa, tuuletukset pyörän päältä! Leimaus ja poseeraukset! Paras ja ainoa naisjoukkue, joka kiersi koko reitin, benchmarkille hävittiin kakkospäivänä tunti 20min tai sinne päin. Upeeta, mahtavaa, lisää! :)

Niin vain on toinen kisa takana, ja onnistuneesti. Banketista saatiin yllätyksenä jopa mukavat palkinnot, lahjakortit, joilla saadaan seuraavan kisan asusteet. Tämä homma jatkuu ehdottomasti, ja omasta sekä Rokuan Xtreme-kisasta on kerätty dataa ja käytännönvinkkejä tulevaan. Addiktoivaa homma on, mutta ei kai tää väärinkään voi olla. Me tykätään tästä!

Ensikertalaisena Aiggahallin matkassa

Pääsin pikapassilla kisoihin mukaan. Laura laittoi maanantai iltana viestiä, että josko lähtisin perjantaina seikkailukisoihin mukaan, kun joukkueesta puuttuu yksi jäsen. Ehkä sadasosa sekunnin mietin vaihtoehtoja ja sitten soitin jo Lauralle, että mukana ollaan. Olin silloin kyllä vielä sairaana, mutta luotto siihen, että perjantaina olen iskukunnossa oli suuri. Minkäänlaista seikkailukisakokemusta ei tietenkään ollut ja intiaanikanootissakin olin vieraillut tasan kerran aiemmin.

Siitä se lähtikin sitten melkoinen kisajännäily. Sairastelun puolesta vointi välillä parani ja välillä tuli takapakkia, mutta torstaina olin jo täysin varma siitä, että perjantaina mennään eikä meinata.

Ja hitto, että olikin hyvä reissu. Olen täysin myyty tälle lajille. Sopivassa määrin kehon kuritusta, ketutusta ja onnistumisen elämyksiä. Tietty meillä tuli pummeja ja tyhmiä reitin valintoja, mutta menohalut oli kokoajan kovat. Toivottavasti saadaan myöhemmin kirjoitettua kunnon kisaraportikin tänne.

Seukki koitos: Jotos

Álggahalli-tiimi kasassa jälleen, ja seikkailut mielessä. Aavasaksan Nuuskakaira odottaa heinäkuun alkajaisiksi!

Yhteinen treeniviikonloppu on vielä hakusessa, mutta hyvä tästä tulee. Oppirahat on maksettu ja viime vuoden kisatulosta lähdetään parantamaan. Kisan teemat on satsata tiimimenoon, ja mennä "yhteisessä kanootissa" myös pyörä- ja juoksuosuudet.

Lisäpontta kisaan tuo Team Lactic Acid, ensikertalainen joukkue joka uskoo voittavansa meidät. Maalissa nähdään!

HCR

Taas on jalat kipeänä! Eilinen puolimaraton Helsinki City Runilla oli kruunattu pilvettömällä taivaalla ja onnistuneilla kisajärjestelyillä. Kahden vuoden tauon jälkeen oli kyllä jännää koittaa vauhtikestävyyttä.

Vauhti tuntui kovemmalta kuin olikaan, mutta samalla myös meno aika helpolta. Suunnitelmien mukaan pääsin rullaamaan, loppua kohti kirraavalla vauhdilla ja viimeiset kaks oli kisan nopeimmat kilometrit. Chip-loppuaika 1:54,48, uus enkka ja samalla sopiva kismitys niin että taidan juosta "tässä kohta" vielä uuden vetäisyn.

Suunnistuksesta. Tiistaina Röylän rastit löytyi niin maan mahtavasti, kun piti himmailla juoksua varten vauhdista puolet pois. Eli ensi viikolla voi taas koittaa rajoja suunnistuksen firmaliigassa: täysiä, tulee ainakin hyvä reeni. Seuraava kisatähtäin Venlojen viesti ja avausosuus. Korvissa kuuluu jo "karttoihin ei saa koskea, lähtö videoidaan..."

AC24 kuntosarja 2010, kisarapska

Saavuttiin torstai-iltana kisapaikalle Jerishotellille, pieni jännitys päällä siitä, mitä on unohdettu ja mitä tehty liikaa. Pyörien vienti sujui hyvin ja koitettiin vainuta muista kisailijoista ennakkotunnelmia. Iltahommat meinasi vähän venyä ja pientä arpomista ja hermoilua koettiin ennen kuin uni koitti.

Aamulla kuudelta kartan hakuun ja suoraan aamupalalle. Ai vitsi, reittikirjan kuvaukset alkaa kihelmöidä masussa. "No, kai me sitten vaan piirretään tähän reitti. Esim. tästä näin ja tästä." Kokeneilta saatu kontaktointivinkki oli tarkkaan huomioitu ja kyllä sitä lopussa vielä kiiteltäisiin.

Prologi. Saa hajaantua. Kyllä jännittää, yksin pitää päättää onko oikealla rastilla vai ei. Varman päälle mentiin pikkuisen pitkän kautta mutta eipä tuu heti pummia. Ekalla omalla rastilla kuultua: "ei oo totta reidet kramppaa". Omassa mielessä pyörii: "huh onneks vielä ite kuivilla". Jalat tosin kastui heti alkuunsa.

Vaihto: liivit päälle ja kanoottiin. Muutama vaihtoehto vielä jäljellä: "mistä oikeestaan tietää, mikä kanootti on hyvä?" Luottavaisin mielin kuitenkin lähdettiin matkaan, sillä arvio oli että keskimääräistä enemmän oli tiimillä harjoiteltu melontaa. Tarkoittaa useampaa läpilaskettua koskea.

Melonta. Lisäpenkki tuntuu toimivan hyvin! (Penkki á la Tiina: olutkori, styroksipäällys ja korkit pohjissa liukuesteinä kanootin pohjaa vasten.) Alkumatkasta heti loistava havainto: "Katoppa nuo menee tuollain virtaa hyväksi käyttäen." Kopioidaan homma parhaamme mukaan ja tuntuu siltä, että sujuu joutuisammin.

Alkumatkan koskissa ohitettiin yksi kumolleen kanoottinsa saanut naisjoukkue. Taisi olla kilpasarjalaisia. Koitetaan huolehtia, ettei itseluottamus karkaa, ja että koskissa oikea pysyy oikeana ja vasen oikeana. "Eiii, vasemmalle!"

Melonnan aikana lipluteltiin silti sen verran, että huomioitiin aika lailla kaikki tunturit. Eka päivän selkeässä kelissä ne näkyivät mahtavana vesistöä reunustavana jonona. Torassiepin jälkeen tulee kilpasarjan naisjoukkue vastaan meidän menosuunnasta. Tais olla pummi! Meillä matka jatkuu kohti Luontokeskus Kielaa ja pyöriä. Reitti on onneks aika selkeä.

Varusteitten vaihto. Kaikki hyvin, täytetään reput. Muut vaihtaa kovasti varusteita, meillä on samat (märät) kengät, laji ko laji.

Pyörän päälle. Tuntuu mukavalta saada eri lihakset käyttöön. Vähän tunnustellaan, miltä matkanteko tuntuu, ja törmätään pysähtyneeseen miesjoukkueeseen. Ovat samassa sarjassa kuin me, mutta päädytään auttamaan. Ketjun jatkopalaa vastaan pojat lupaa meille ilmaisen osallistumisen ens vuonna, jos tämä koituu meille kohtaloksi ennen kisan loppua. Oloksen juoksupätkälle päästään aika hyvin ja hyvissä voimin, toki pikku pummi tulee, pannaan se vielä jännityksen piikkiin.

Rastit löytyy hyvin, ja Olokselle noustessa on vielä monta joukkuetta samoilla huudeilla. Saadaan otettua ryhmäpotrettikin mahtavien maisemien äärellä! Sitten vain rinnettä alas, ohitetaan miesjoukkue ja rastin jälkeen tehdään paha pummi. Arviolta noin puoli tuntia tuli takkiin, ja lisäksi Tarun takki sekä reittikirja hukataan matkalle. Luullaan, että nähtiin kanahaukka.

Takas pyörille. Tästä lähtee päivän loppumatka, noin 30km pyöräilyä. Reitti on aika selkeä, muttei mikään helppo. Ennen viimeisiä mäkiä (kello on jo 22) tarvii napata suolatabletti ja pitää muutama ekstratauko. Lopun nousu on tosi tiukka, tätä ei kyllä oo kukaan voinut polkea ylös! Jalat tärisee jo sen verran, että laskukin jännittää tavallista enemmän, ja taukopaikalle lasketellaan reilusti jarrutellen. Ei osattu odottaa, että oli hävitty vielä muutamalle joukkueelle loppumatkalla - olivat nimittäin älynneet oikaista kapeasta kohdasta koskenniskalta pyörien kanssa. Meidän tiimin kesken on hiljaista ja ärsyttää ettei edes mielessä käynyt moinen.

Taukopaikalla ennen ruokaa on vielä quest, köysitehtävä. Parhaissa voimissa meistä on Tiina, joka selvittää reitin rauhallisen ketterästi (semmoinenkin on mahdollista). Toimitsijat tsemppaa meitä: "yks parhaista köysitehtävän suorituksista!" Sitten saunaan ja syömään. Taru sai eniten irti itsestään, ja joutuu "ruokatarkkailuun": lihalientä, hunajaa, suolateetä... koko tiimillä syöminen on aika lailla pakkonielemistä. Huoltoryhmä on meillä kyllä kisan paras, teltta ja makuupussit on valmiina joten hetki ehditään onneksi nukkuakin.

Startti 2, kello 5:15. Myöhästytään lähdöstä, meni taas säätämiseksi. Harmittavasti alkumatkasta Taru toteaa, ettei selvästikään ole hyvä päivä, ja suuntaa Jerishotellille. Tiinan kanssa nopea tsekki, että kaikki varusteet mahtuu meidän reppuihin, ja päätetään jatkaa.

Eka rasti. Näyttää vaikeakulkuiselta, päätetään jättää pyörät vähän matkan päähän. Huono reittivalinta taas, muut on menneet ihan selkeää reittiä joka on taas jäänyt meiltä huomaamatta. Tunti takkiin ja ihmetellään, kun missään ei näy ketään. Ennen Pallasta on vielä tiukka nousu M:llä alkavan pikkutunturin päälle. Menee kävelyksi, reidet on jo aika tiukilla. Pallashotellille noustessa intoudutaan huutamaan tsempit vastaantuleville kilpasarjan joukkueille. "Menipä kauan pyöräosuudella", sisäinen kello sanoo 2h mutta niin vain kello on jo yhdeksän.

Fleece, core ja puukko on mukana ja päästään trekkikierrokselle. Kuntosarjalla tämä on ennakolta noin puolimaraton. Ihmettelyksi menee: tästäkö mennään? vai tästä? Voisko kuvitella että tästä menee polku? Miten onkin näin vaikeaa. Tehdään melkoinen pummi "Laukupalhoon", ja amppari pistää reiteen. Tästä näyttäis menevän kelkkareitti tai sen tapainen. Mielessä käy monenlaista. "Jätetäänkö tämä rasti välistä, vai koko homma?"

Kello käy ja tuntuu ettei aika riitä maaliin asti. Mutta ihme ja kumma, lopulta tunturit lähenee. Pitää vielä ylittää pitkospuut, joilla kilpasarjan naiset oli kuulemma nähneet ihan kangastuksia. Nyt päästään nousuun. Sumua on harmittavan paljon, eikä pysytä reitillä täälläkään. Tiinalla energiaa on enemmän ja juoksujärjestys on sen mukainen: "mää meen edeltä vähän tähystään!" Taivaskeron huipulle päästään ja nähdään hämmentävän hieno kurumaisema sumun hälvetessä. Kannatti tulla. Usko hiipii taas ja voimatkin tuntuu riittävän. Pannaan jo juoksuksi eikä rastien kanssa ole enää vaikeuksia. Noin kahdeksan tunnin reissun jälkeen enää Pallas alas ja sitten alamäkiosuus: Kymppi pyöräilyä! Vain yhdet pyörät on vaihtopaikalla jäljellä meidän kulkupelien lisäksi.

NNNyt kunnon vauhdit! Lopussa jotenkin ihmeen kautta tulee vielä pikku arpominen ja ylimääräinen rastileimaus. Ei haittaa, hotelli näkyy! Pihaan tullessa saadaan huoltajilta skumppasuihku. Mahtavaa, selvittiin reitistä, uskomatonta! Olo ei oo ikinä ollut väsyneempi, mutta eipä mielikään juuri parempi. Kaikki oli sen arvoista.


Maaliin päästiin siis kisan ulkopuolella, joten hampaankoloon jäi. Uusia kokemuksia odotellessa, AC24 2010 -kisan muistelemiseen ei kyllästy. Kisan kulkua on tullut mietittyä monta monta kertaa, ja parannusehdotuksia tulevaan listattu, yritetään muistaa että maastokartassa on sekä kesä- että talvireitit, ja jälkimmäiset on kesällä hitaita. Mitäpä tästä voi muuta sanoa. Taidettiin aloittaa seikkailuharrastus Suomen parhaista maastoista ja parhaassa mahdollisessa kisassa. Kiitos!

Juomarepputestiä ja verkkasuunnistusta

Kevät tullee! Talven mittaan suksenpohjia tuli kulutettua reippaat 500 kilometriä, mukana pari massahiihtoa. Finlandia meni iisisti, Vuokatti ei. Syksyllä kuntosalimaikan kanssa asetettiin punttiohjelmalle tavoite parantaa tasatyöntöä ja melontalihaksia. Pertsa-Finlandian perusteella tulosta on tullut, hyvä. Vapaan Vuokatin hiihdosta en viitsi kommentoida.

Nyt on sitten kova kiire saada myös juoksukilsoja alle ennen seuraavaa kuntotestiä (HCR 7.5.), ja tämänpäiväinen parituntinen lenkki sujui hauskasti uutta juomareppua testaillessa. Pienten alkusäätöjen jälkeen tuntui hyvältä, ja mietin jopa että reppu saattaa toimia paremmin kun lisää fleecen lisäksi muutakin painoa mukaan. Täällä voi jo juosta ilman takkia, ja sehän saa mielen virkeeksi jos mikä!

Melontalihasten parantumista pääsee näillä näkymin testaamaan vasta seuraavassa kisassa, missä asiassa kyllä annetaan kovasti tasoitusta viime vuoteen ja kisasiskoihin nähden. Tulevan kesän kutkuttavat tavoitteet selkenee pikku hiljaa. Nuuskaa kairaamaan?

Iltapäivän ohjelmassa vielä pyörän virittelyä uudella pumpulla ja pinnankiristäjällä, sekä äänestys ja vaalivalvonta. Lähiviikkoina kirjoitan AC24-kisamuistelon, ennen kuin muistot sekoittuu uusiin vastaaviin, toivottavasti yhtä mahtaviin.

Laura

(Ulkomaankisatarjonnan katsastuksen tulos: Åreen 2012.)